Matkusta muinaisten faaraoiden Egyptiin tai hyppää mukaan villiin seikkailuun salaperäisten taruolentojen matkaan. Netin parhaat kolikkopelit vievät sinut ennennäkemättömän huimiin tunnelmiin ilman, että sinun tarvitsisi edes poistua kotisohvaltasi. Tervetuloa mukaamme tutustumaan kolikkopelien kiehtovaan maailmaan!
Kolikkopelien historiaa
Ensimmäiset korttipeleihin perustuneet rahapeliautomaatit näkivät päivänvalon jo 1800-luvun Yhdysvalloissa. Vielä näihin aikoihin peliautomaateista ei voittanut rahaa, vaan voitot maksettiin erilaisina palkintoina, kuten esimerkiksi juomina, ruokana tai tavarapalkintoina. Suomalaisillekin tuttujen hedelmäpeliautomaattien voidaan katsoa saaneen alkunsa San Franciscossa, jossa Charles Fey keksi korvata automaatin pelikortit muilla kuvioilla, kuten timanteilla, sydämillä ja hevosenkengillä. Alkuperäisversion viisi kiekkoa korvattiin kolmella ja automaatteihin kehiteltiin automaattinen voittojen maksu. Rahaa ei koneesta edelleenkään voinut voittaa, vaan voitot maksettiin purukumeina. Hieman myöhemmin, 1800-luvun lopulla, New Yorkilaiset Sittman ja Pitt kehittivät uudenlaisen peliautomaatin, josta myös meidän kaikkien rakastamat kolikkopelit ovat saaneet alkunsa. Tässä peliautomaatin versiossa oli viisi kiekko, joista jokaisessa 10 symbolia.
Hedelmäpelit löytyvät vielä tänäkin päivänä lähes jokaisen marketin, kuppilan ja huoltoaseman nurkista. Rahapeliautomaatit ovat kehittyneet huimasti viime vuosisatojen aikana ja nykyään kolikkopeleistä on olemassa loputtomalta tuntuva määrä eri versioita. Pelaamiseen on tullut paljon mukavuutta, josta ei aikoinaan osattu unelmoidakaan — nykyajan casinopelaajat pääsevät pelaamaan suosikkipelejään jopa omalta kotisohvalta käsin tai vaikka ollessaan junamatkalla töistä kotiin. Lisäksi perinteisiä rahapeliautomaatteija ei voida edes rinnastaa moderneihin kolikkopeleihin, jotka ovat edeltäjiinsä verrattuina monin kerroin laadukkaampia, jännittävämpiä ja tuottoisampia. Kaiken tämän mahdollistaa huiman kehityskulun läpi käynyt moderni teknologia ja pelien suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat kolikkopelien valmistajat.
Kolikkopelien valmistajat ja pelialustat
Vaikka rahapelimarkkinoiden tunnetuimpia tekijöitä ovat itse netticasinot, totuushan on se, että netticasinoita ei olisi olemassa ilman pelaamisen mahdollistavia pelinvalmistajia. Netticasinot eivät nimittäin yleensä itse valmista pelejään, vaan ne ostetaan suoraan alan todellisilta ammattilaisilta, joiden pelit eroavat usein paljonkin toisistaan. Pelinvalmistajat kilpailevat jatkuvasti keskenään siitä, kuka tuo markkinoille näyttävämpiä, toimivampia ja jännittävämpiä kolikkopelejä. Kolikkopeleistä on muodostunut nykyaikaisten netticasinoiden ehdoton näytön paikka ja kilpailu alan yritysten välillä on todella raakaa. Kilpailutilanteen ansiosta näitä huippusuosittuja ja viihdyttäviä pelejä tupsahtelee markkinoille alati kiihtyvään tahtiin ja ne ovat toinen toistaan tyylikkäämpiä ja näppärämpiä.
NetEnt ja Microgaming on perinteisesti käsitetty alan kiistattomiksi valtiaiksi, joiden pelejä tarjoavat lähes kaikki netticasinot. Täten on lähestulkoon mahdotonta, että edes silloin tällöin netticasinolla pelejä naputtava ei olisi törmännyt joskus jommankumman tai molemman pelinvalmistajan tuotantoon. Jo vuonna 1994 ensimmäisen peliohjelmistonsa lanseerannutta Microgamingia voidaan kutsua kaikkien pelinvalmistajien isäksi, sillä yhtiö valmisti pelit maailman ensimmäiselle netticasinolle The Gaming Clubille jo silloin, kun Internet oli kokonaisuudessaan vielä varsin uusi käsite, eikä tavallisilla tallaajilla ollut kotonaan edes tietokonetta. Suomalaisten suosikki pelinvalmistaja NetEnt aloitti toimintansa pari vuotta myöhemmin ja perässä seurasivat tätä nykyä markkinajätteinä tunnetut Playtech, Betsoft ja NextGen Gaming.
Pelialustat ovat netticasinoille fiksu ja kustannustehokas tapa saada yhdellä sopimuksella käyttöönsä laaja valikoima eri valmistajien pelejä. Tämän hetken suosituin pelialusta on Microgamingin kehittämä Quickfire, jota hyödyntävät muun muassa Quickspin, Genesis Gaming ja Rabcat. Toinen huippusuosittu pelialusta on NYX Gaming, jonka pelit koostuvat pääosin Nextgen Gamingin tuotannosta. Alustaa käyttävät muun muassa Thunderkick ja ELK Studios.
Kolikkopelien ominaisuudet
Kuten mainittua, pelinvalmistajien välinen kova kilpailu on aiheuttanut sen, että kolikkopelejä on olemassa todella suuri kirjo, joista jokaista leimaa kyseisen pelin valmistajan oma ainutlaatuinen tyyli. Vaikka pelien perusperiaate on kaikissa melkolailla sama, voi niissä samalla löytää myös hyvinkin merkittäviä eroavaisuuksia, sillä jokainen pelinvalmistaja pyrkii tuottamaan juuri itsensä näköisiä pelejä, jotka ovat samalla myös parempia ja jännittävämpiä kuin kilpailevien yritysten tuotanto. Alan suurimmat tekijät pyrkivät erottumaan keksimällä erilaisia mekaanisia ja graafisia ratkaisuja, ja tämän ansiosta kokenut pelaaja tunnistaakin usein hetkessä, kenen valmistajan tuotantoa peli on.
Tyypillisessä kolikkopelissä on viisi kiekkoa, mutta voittolinjojen määrä saattaa vaihdella hyvinkin suuresti ja niitä saattaa pelistä riippuen olla muutamasta voittolinjasta aina sataan linjaan asti. Perinteisiin hedelmäpeleihin verrattuna nykyaikaisissa kolikkopeleissä voittolinjan muodostavien symbolien ei edes välttämättä tarvitse olla suorassa linjassa, vaan ne voivat mutkitella lukemattomilla eri tavoilla. Myös kolikkopelien palautusprosenteissa nähdään usein suuriakin eroja ja näihin prosenttilukemiin onkin hyvä tutustua ennen talletuksen tekemistä ja pelaamaan lähtemistä. Pelinvalmistajien välinen kilpailu on vaikuttanut positiivisesti myös palautusprosenttien tarjontaan, sillä tänä päivänä huonoimmatkin netticasinoiden tarjoamat palautusprosentit ovat yli 90%. Parhaat puolestaan nousevat jopa 98% asti.
Modernit kolikkopelit ovat todella innovatiivisia ja täynnä toinen toistaan mahtavampia ominaisuuksia. Pelit on usein jaoteltu netticasinolla teeman mukaan ja oman suosikkipelin aiheena saattaa hyvinkin olla jokin tunnettu elokuva, TV-sarja, supersankari, rokkibändi, tai peli saattaa jopa noudattaa poliittista teemaa, kuten esimerkiksi tässä Rocket Men -kolikkopelissä, jossa vastakkain nähdään Donald Trump ja Kim Jong-un.
Yksi useimpia moderneja kolikkopelejä yhdistävä tekijä on niistä löytyvä jokerisymboli, joka korvaa minkä tahansa muun symbolin ja tuo peliin runsaasti lisää voiton mahdollisuuksia. Muita yleisiä bonussymboleja ovat scatterit sekä villit symbolit eli wildit. Kolikkopeleissä suurimmat voitot saadaan usein ilmaispyöräytysten aikana, joita onkin tarjolla todella reilusti. Nämä erilaiset toiminnalliset lisäominaisuudet tuovat peliin sekä sattumaa, jännitystä, että enemmän mahdollisuuksia voittopotin nappaamiseksi.
Kuinka pelaat kolikkopelejä netissä?
Kolikkopelien pelaaminen netissä on varsin mutkatonta. Ensiksi sinun on valittava itsellesi sopiva peli (tosin tämä saattaa osoittautua vaikeammaksi tehtäväksi kuin luulet, sillä valikoima on lähes loputon). Huomioitavia asioita peliä valittaessa ovat oma pelibudjetti, minimi- ja maksimipanokset sekä pelin voittolinjojen määrä ja palautusprosentti. Netin parhaat netticasinot arvosteleva oppaamme auttaa sinua löytämään myös juuri sinua miellyttävän casinobonuksen, jonka avulla saat parasta vastinetta rahoillesi. Kun mieluisa peli on löytynyt, sinun tarvitsee vain asettaa panoksesi, valita kuinka montaa voittolinjaa haluat pelata, klikata rullat pyörimään ja istua koneen ääreen jännittämään.
Jos olet aloitteleva pelaaja, suosittelemme, että tutustut ennen pelin käynnistämistä myös pelin voittotaulukkoon, josta käyvät ilmi kyseisen pelin wild ja scatter -symbolit ja voittoyhdistelmät. Aloittelijan ei kannata myöskään lähteä pelaamaan kovin suurilla panoksilla, vaan hyvä on aloittaa pelaamalla useampaa voittolinjaa kerralla, mutta pienemmillä panoksilla.
Useimmista kolikkopeleistä löytyy automaattitoiminto, jonka avulla voit valita pelin pyörimään automaattisesti, jolloin sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin istua ja seurata pelin kulkua. Jos saat pelin aikana käyttöösi erikoisbonuksen, sinut ohjataan yleensä bonuspeliin, jonka ohjeet ilmestyvät peliruudulle.
Erityisen hienoa nykyaikaisilla netticasinoilla on se, lähes kaikkia kolikkopelejä on mahdollista kokeilla myös ilmaiseksi. Tämä on erinomainen tapa tutustua uuteen peliin ja sen ominaisuuksiin tai harjoitella omaa casinopelistrategiaa.
Progressiiviset jättipotit
Microgamingia on kiittäminen myös maailman ensimmäisen progressiivisella jättipotilla varustetun pelin, Cash Splashin, markkinoille tuomisesta. Progressiivisissa kolikkopeleissä jättipotti kasvaa jokaisen pelatun pelin jälkeen, ja samaan pottiin yhdistetään yleensä useamman eri netticasinon pelaajien panokset. Ei siis ihme, että suosituimmissa jackpot-peleissä potit kasvavat usein jopa miljooniin euroihin. Tämänhetkinen kaikkien aikojen suurin voittopotti voitettiin Microgamingin huippusuositusta Mega Moolah -kolikkopelistä, josta pelaajan pelitilille napsahti huikea 17,8 miljoonan euron suuruinen jättipotti.